♠ My mad mind. ♠

Istun Maken koneella. Pitäisi olla koulussa. Make on töissä, mulla on koko päivä aikaa olla itsekseni, koko päivä aikaa miettiä, koko päivä aikaa.. Ajatus katkeaa kun kissa hyppää pöydälle ja kellahtaa näytön eteen tassut kohti taivasta. Kuinka helppoa olisi olla kissa.
Mä kävin eilen kaupoilla. Mukaan tarttui mustat housut, juuri sellaiset housut joita mä käytän. Mä näytän hyvältä niissä housuissa. Mä en oo aikoihin näyttäny hyvältä omasta mielestäni. Mä löysin myös nahkatakin, joka maksoi 160 euroa. Käyn ostamassa sen varmaan torstaina.. Eihän nahkarotseja voi olla koskaan liikaa ja tuohan olis vasta mun kolmas. Huoh.. Miten pinnallista.
Mä mietin kuinka paljon helpompaa olis olla vaan sellainen pinnallinen, ajattelematon ja sieluton paska, joka välittää vaan siitä, onko ripsarit hyvin tai montako sidukkaa sillä on vielä jäljellä. Pintaliitäjä.
Jos mä pysyisin vaan pinnalla, enkä vajoais näihin syviin mustiin vesiin niin kaikki olis hyvin, eikö? Mua ei ahdistais, mä en hukkuis murheisiin enkä mä olis niin kovan paineen alla koko ajan. Se elämä olis täydellistä, mutta silti niin.. tyhjää, sielutonta, tarpeetonta.. merkityksetöntä.
Mä ymmärrän. Jos ei olis huolia ja murheita, kipua ja tuskaa, epätoivoa ja kaaosta niin ei olis myöskään onnistumisia ja iloa, rakkautta ja lämpöä.. En keksi enempää. Mä osaan kyllä listata negatiivisia adjektiivejä vaikka millä mitalla, mutta positiiviset.. Ehkä se kertoo jotain musta, pinttyneestä pessimististä, joka valoa nähdessään odottaa vain iltaa ja sanoo "Mitä mä sanoin".
Tottahan se on, että illan tullen valokin katoaa mutta aina voi sytyttää lampun.




Love me, hate me, it's me, Ace.