♠ My mad mind. ♠

Perjantaina menin kouluun kaks ja puol tuntii myöhässä. Mul oli terveystarkastus. Kaikki okei, mut sain lämpimän kehotuksen mennä koulupsykologin juttusille jos siltä tuntuu..
Terkkari tykkäs mun tyylistä puhua itestäni. Mä oon kuulemma analyyttinen ja osaan kattoa objektiivisesti itseäni, mikä on aina lekureitten mieleen, sillä nehän kattoo potilaitaan objekteina, ei subjekteina. Subjektina toimii herra Lekuri, predikaattina verbi "hoitaa" ja objektina potilas, minä. Jep, oon kuunnellu äikäntunneilla..
Terkkari sano myös että musta tulee hyvä psykologi. Oon samaa mieltä.
Mä en tiedä mikä mua kiehtoo ihmismielessä. Varsinkin sellaisessa vähän synkemmässä, oudossa, kieroutuneessa, sairaassa ja mustassa ihmismielessä.. Noi on kaikki piirteitä joiden avulla kuvaisin omaa mieltäni. Miksi? Sitä en tiedä.
Mun paino oli ihanteellinen, näkö hyvä ja verenpaine 128/77 eli okei. Kaikki kunnossa. Puhuttiin mun syömisistä ja tästä helvetillisestä väsymyksestä mikä mulla on ollu nii kauan ku jaksan muistaa. Terkkari pyys mua tulee viel uudestaan kun aika loppu kesken, vaikka olin siellä puoltoista tuntia. Oon kuulemma kiintoisa tapaus.
Mä en tajuu mikä mussa kiehtoo ihmisiä. Mä oon täys paska, kiero ja valehteleva kaksnaamanen pelkuri ja silti musta tykätään? Kaikki on kiinnostuneita mun elämästä vaikken mä ite jaksais esittää tätä pääroolia tässä tarinassa, joka Acen elämänä tunnetaan. Mä en kiinnostu pahemmin ihmisistä ellei ne ole jollain tavalla erikoisia, yleensä jollain huonolla tavalla. Narkkarit, rikolliset, aggressiiviset kusipäät ja narsistit on mun mieleeni. Kylmät ja tunteettomat, kasvottoman kylmät ihmiset kiehtoo mua. Siksi kai ihmiset pitää mustakin. Mä osaan olla kasvoton ja kylmä. Koiratkin muuten kiinnostuu enemmän ihmisistä, jotka eivät noteeraa niitä (ja tämäkin tieto on jo varmaan kerran tullut mainittua). Miksi?
Miksi on kysymys, johon on yleensä vaikee vastata. Oikeastaan kaikki kysymykset on jollain tasolla vaikeita. 1+1=2 kun matemaattisesti mietitään, mutta jos asiaa miettii arkielämässä niin yksi tekijä toisen kanssa saattaa olla vaikka nolla tai miljoona.
Mun piti kertoo mun perjantaista ja ajauduin taas kirjoittelemaan mieleni tuotoksia. Perkele. Niin siis, mun perjantai.
Mä menin koulun jälkeen kotiin, kotona suihkuun ja suihkun jälkeen laitoin itteni valmiiks iltaa varten. Lähin puol seittemän aikaan pieniin bileisiin. Viinaa meni reilusti ja muistikuvat on huteria kuten oli olokin aiemmin tänään. Tulin kotiin joskus aamulla ennen kaheksaa. Sitten seuraava muistikuva on kello 14 kun heräsin.
Näin tänään K.O:n. Tätä fiilistä on vaikee kuvata. Mä olin niin onnellinen kun mä näin sen mutta heti ekan minuutin aikana mä tajusin, että mun K.O oli jossain muualla kuin siinä kehossa, niissä vaatteissa, niissä ilmeissä, sanoissa ja eleissä.. Se oli joku toinen, ei mun rakas K.O. Tästä kertoo edellinen merkintäni "K.O"
Tämä surullisen sekava, pettynyt olo on ollut pinnalla tän illan ja sen takii jätin menemättä mihinkään, vaikka mut on kutsuttu yksiin bileisiin ja kaks jätkää pyys ajelemaanki. Mä en nyt pysty kohtaamaan ketään ja esittämään sitä iloista kaikkien tuntemaa Acea. Ei. Nyt mä oon mieluummin yksin omien ajatusteni kanssa vaikka tää onkin aika fatal mistake. But who cares.


Love me, hate me, it's me, Ace.