♠ My mad mind. ♠

Mä en ymmärrä.. Miks just nyt.. Kuinka se saatto.. Miks.. Se jätkä.. En kestä.. Jokainen sana.. Puukkoja.. Suoraan sydämeen.. Sanoja.. Muistoja.. Iloa.. Lopulta pettymys.
Se avaa taas ne haavat. Se teki sen jo. Mä itken taas. Itken niinku sillon ku se petti, sillon ku kaikki oli jo ohi.. Miten mä kärsinkää sillon, miten pahalta se tuntukaa..
Mä en saa henkee.. Sen sanat.. Ne sanat jotka mä jo unohdin kerran.. Ne tulee takas. Ne kaikuu mun päässä, kaikki ne tyhjät lupaukset.. Tää ei lopu.. Mä tukehdun.. Ei taas..



Love me, hate me, it's me, Ace.

22.27
Iltaa, vai pitäskö kohta jo sanoo että yötä. Tulin tänne nyt jutustelemaan teille (ketä lienette tai siis jos tätä joku lukee) niin siis ihan vain tälläsen vierailevana tähtösen kertomaan vähän ajankulukseni.

itseasiassa.....nyt mä kaivan nenää. pakonomainen tarpeeni käskee tekemään niin. ja mä siis teen tätä vaan niiku kaikkial mis kukaan ei nää. eihän sitä nyt kehtaa joka kadunkulmas tai kaupan tiskillä tunkee isoa etusormea nenään..... ja jatkuu...

niin.. ei siis täs toki oo yhtään hauskaa tai siis muutenvaa.... kaks pähkinä kulhoa tuli tossa syötyä ja nyt turvottaa, no ei vaiskaan tuli vaa mielee et onks nois pähkinöis oikeesti jotain ku tuli tällänen hysteria..ja vaikka Ace ei syö pähkinöitä hänelläkin voi olla hysteria !

-ACE ! Mr.L tulee hakee sua !
-Mitääääää! mitä, missä, kuha HÄ !
-Nojoojoo se tulee ja sä tuut tänne. Se tuo sut tänne !
-No voi prkl. Tulin just saunast, mitä tää tälläne hei oikeesti !
-*naurua*
-*naurua*
-Noni, nähää tääl, moro pylly!<3
-APUA, no kiva.. okei. Nähää !

.....tässä välissä oli duudsonit vierailemassa olohuoneessamme.....

Neiti Ace saapuu...

-NO NYT KYLLÄ TEMPAUKSEN TEIT !!!
-HIHI!
*hali*


Nyt, jaa a. Neiti VeeKoo ja Neiti Ace lähtee baanalle...banaanille.. eiku. HUPS !<3


LOVE: VEEKOO<3

ps. Acella on asiaaaaa... ;> "hold your horseeess !"

My baby, my lady, my super... ole hyvä.
-------------------------------------------------

Ja näin. Siinä teille esittäytyi, ehkä hieman kummallisesti (ne pähkinät) mutta kummiski, meitsin paras kaveri, siskokulta, neiti VeeKoo. Niin, aivan. Joo. En tiä.
Päivä on ollut spontaani ja mun mieleeni kaikkine juonenkäänteineen, viinaa ei oo menny tippaakaan mistä voin olla pirun ylpee. Mutjoo, se mun elämästä. Ilta on ainakin mulle vielä nuori, kattoo mihin päätyy, mistä sitä aamulla itsensä löytää.. Ei tasan taaskaa varmaa sielt mist pitää mut.. HÄLLÄ VÄLIÄ!
P.s, muistakaa syyä lettuja ja kattoo Nalle Luppakorvaa.


Love me, hate me, it's me, Ace.

Mitä vittua mä teen mun elämällä?



Love me, hate me, it's me, Ace.

Ace itkee taas.
Ace itkee nykyisin koko ajan. Ace on niin herkkä. Ace ei vaan näytä sitä kaikille. Ei se voi.. Ei se uskalla.. Ei se kehtaa.. Sen on pakko seistä omilla jaloillaan.
Meil riidellään taas. Mun tekee mieli tehdä jotain pahaa, jotain peruuttamattoman pahaa.. Jotain niin pahaa että jos on olemassa helvetti, niin mä palan siellä kuoltuani ikuisuuden. Mut en usko et helvettikään vetää vertoja tälle perhe-elämälle.. Tai ei tää mikään perhe ole, saatika elämä. Ainut mitä me toisistamme puhutaan on pahaa, ainut tapa kommunikoida on huutaa.. Kukaan ei kuuntele ketään. Ketään ei kiinnosta muu kuin oma hyvinvointi. Silti kaikki voi pahoin. Mäkin, mä ehkä eniten kaikista, koska mä en oo sokee tälle.
Joskus mä toivoisin et mutsi näkis mitä mä nään. Joskus mä niin toivoisin et se tietäis mun elämästä kaiken. Joskus mä toivon, enemmän kuin mitään, että mulla olis äiti. Sellanen äiti kuin muillakin. Sellanen äiti, joka tekee ruokaa. Sellanen äiti, joka ei aina hauku. Sellanen äiti, joka ei lyö. Sellanen äiti, joka auttaa. Sellanen äiti, jolle voi puhua. Sellanen äiti, jonka mä tuntisin äidikseni.
Nyt mulla ei enää ole äitiä. Mulla on vaan joku määräilevä ja väkivaltainen ämmä mun kans saman katon alla, ämmä, joka luo mulle rajoja, kiristää hihnaa ilman syytä. Se ämmä on kaikessa vihassaan niin tyhmä että se viha sokaisee sen täysin, sillä niinhän se menee, et jos hihnaa kiristää ni koira repii itseään irti entistä päättäväisemmin. Ihminen ei vaan aina sitä ymmärrä, tuntee vaan ku käsi revähtää.
Mä oon niin loppu tähän kaikkeen. En jaksa käydä koulussa, en jaksa nousta aamuisin.. Ei enää syytä.. Tai on niitä syitä mut en vaan.. Moon niin pettyny itteeni. Mä en tiedä mitä mä teen väärin. Pakko sen vian on olla mussa jos mutsi on tollanen. Mä yritän, yritän niin kovaa, yritän kaikkeni, mutten onnistu. Mikään ei oo koskaan oikein, mikään ei oo hyvin.
Mul tulee mieleen viime äitienpäivä.. Olin ostanu mutsille lahjan ja maalannu taulun.. Se taulu.. Siin oli kuvattuna meidän jokimaisema kesällä, voikukkien kukkiessa, aamuauringon paistaessa.. Se vesi näytti liikkuvan siinä kuvassa ku auringonsäteet kimals sen pinnalla.. Se oli niin kaunis taulu, mä olin niin ylpee siitä ja itestäni.. Mutsi laitto sen pöydälle ja kiitti. Mä olin vähän pettyny ku en saanu mitään palautetta siitä.. Se taulu oli siin pöydäl viikon, sit se siirrettii sivuun ja kuukauden päästä mä näin sen palavan roskien mukana. Tuntu kuin mutsi olis polttanu osan musta.
Kai mä luovutan taas. Mut miten voi luovuttaa jos on sen jo tehny? Miten mä voin enää alistua? Tuntuu taas et ainut ulospääsy tästä tilanteesta olis vetää ittesä jojoo tai maalata seinät punasiks haulikon avulla.. Mut en mä sitä tee, en jaksa. Ja oon luvannu, vannonutkin..
Ehkä selviin huomiseen.



Love me, hate me, it's me, Ace.

..elämä siis. Vaihteeks. Saatana.
Unta ei saa. Kroppa vetelee viimisiään. Yskin taas verta. Elämä menee eteenpäin enkä jaksa seurata perässä. Ahdistus. Stressi. Koulu alkaa. Rytmit päin vittua. Ahdistaa lisää. En taaskaan nää eteenpäin. Mitä tapahtuu huomenna? Entä ylihuomenna? Viikon päästä? Kesän alettua? Vuoden kuluttua?
..mitä vittua? Mistä tää puskee taas niskaan? Elämä on ihan jees täl hetkel, ihan jees, paitsi et viinan kanssa tulee läträttyä vähän liikaa, unet jää väliin, himassa menee huonosti ja sain eilen eiku siis, kellon ollessa 5:12, toissapäivänä taas turpiini mutsilta, karkasin himasta ja.. joo. Terve.
Pitäs mennä arjen alettua käymään taas psykologil ja sit psykiatrille jotta sais jotai namusia minkä avulla pysyis mieli vähän parempana. Tai sit vaa niit unilääkkeit. En tiiä.. Liian sekavaa.
Päätin unohtaa haaveet psykologin urasta ku en jaksa opiskella. Mieluummin pidän huolen omasta pääkopastani ja sen terveydestä tekemällä jotain mikä ei stressaa kuin että hommaan hullun paperit itelleni raataessani niska limassa vain oppiakseni auttamaan muita. Itserakkaus, paras rakkaus ja sillee..
Helvetin katkonaista. Ajattelen ensin koulua ja sitten taas uutta vuotta. Silmiin piirtyy kuvia räjähtävistä valoista taivaalla, katuvaloista moottoritien varrella.. Kello, jonka viisarit liikkuu edestakaisin.. Alkaa taas ahdistaa. Kuvia.. Jäätä, lunta.. Yö.. Varjoja.. Kasvot, joita en tunnista.. Peilikuva.
Havahdun, herään todellisuuteen tai ainakin luulen niin. Mistä sitä tietää jos noi pienet sekavat hetket, joina mieli tekee kepposia, ovatkin niitä ainoita totuuden häivähdyksiä tässä illuusiossa, jota elämäksi kutsutaan? Ne on vaan niin pelottavan kamalia.. Mutta eihän totuus koskaan ole lempeä, ei hellä, ei turvallinen eikä edes lohdullinen.. Ympyrä sulkeutuu.
Ne hetket, joita mulla oli kun se oli mun paras ystävä, ne hetket, kun koko muu maailma katos ympäriltä, kaikki vaan hävis pois, myös aika.. Ne hetket on tullu takas. Ilman sitä.
Tää on vittumaista. Kello on ensin kolme ja yhtäkkiä puol neljä kun mä herään takas tähän maailmaan ja huomaan hengitykseni olevan lähes minimaalista, sydämen sykkivän hitaasti kuin se ei jaksaisi enää.. Mä huomaan nukahtaneeni paikoilleni, silmät auki. Häviän vaan johonki rajan taakse ja tuun takas. Mä saatan kesken keskustelun jäädä tuijottamaan tyhjyyteen ja mun silmiin palaa se katse, josta mut muistetaan ajalta ennen tyhmien viisaiden määrittelemää "normaalia elämää".

Feels like I was born with a black hole as a soul
Devouting all the light
Chaos engine inside

Feels like I wasn't meant to be nothing more than a stranger to all
Every loved one now and before
I will miss you all

I am waiting in silence the darkness to come on my way.

Hyvä biisi.


Love me, hate me, it's me, Ace.