♠ My mad mind. ♠

Ace itkee.
Mä en voi ymmärtää tätä meijän tilannetta.. Vielä yks päivä kaikki oli hyvin mut sit sä muutuit.. En saa susta enää otetta.. Lipsut koko ajan kauemmas.. Et enää ota mua kädestä ku me kävellään kaupungilla, et enää pyydä mua syliis.. Ei enää iloisia yllätyksiä, ei helliä suudelmia, ei kauniita sanoja.. Tuntuu ettet haluis mua enää, etten innosta sua niinku ennen, etten riitä.. Vaikka kaikkeni yritän, en saa sua takas mun luo..
Sä sanot et kaikki on hyvin ja et rakastat mua, suutut kun epäilen sun sanojas.. Ne ei tuu enää sydämestä vaan sun päästä, tunteesta joka ei ole rakkaus vaan velvollisuus. Velvollisuus pitää mut illuusiossa, jossa sä rakastat mua ja kaikki on hyvin. Vaan kun.. Ei ole.
Mä en tiiä mitä tekisin. Toinen ei tunnu enää samalta ihmiseltä ku ennen.
Mä rakastan sitä tosissani, me ollaan oltu yhessä jo yli neljä kuukautta.. Pisin suhde sitten X:n ellei sitä Mister69:ä sitten lasketa, mut se nyt oli vaan fyysistä ja molin sekasin..
Nytkin mä olen sekasin. Ja epätoivoinen. Surullinen. Pettynyt itseeni. Kyselen koko ajan miksi, vaikka tiedän etten saa vastausta. Rasitan itteni tällä miettimisellä äärimmilleni ja saan päähäni taas ties mitä.. Eilen ku mä lähin niiltä, vaikka me siinä tätä asiaa selviteltiin, niin siitä näki taas et se ei ollu sama ihminen ku ennen. Mä lähin naamallani se saatanan tekovirne mut kun sain pyörän käyntiin ja suuntasin tielle en voinu enää pidättää kyyneliä. Mun oli pysähdyttävä soittamaan mun ainoalle tuelle ja turvalle, joka käy läpi tätä samaa.. Mä itkin, kiroilin, huusin ja kuiskasin, kuinka mua sattuu ja vituttaa, kuinka pettynyt oon itteeni ku jäin taas kiinni ihmiseen, joka ei ehkä olekaan se oikea. Matkalla mä ajattelin ajaa pikku kolarin, mut en uskalla enää ees satuttaa itteeni.
Ehkä se olen minä joka on kadottanut itsensä.. Mä en löydä enää takaisin.



Love me, hate me, it's me, Ace.

Unohdinki jo miltä tuntuu ku maailma on tylsä ja harmaa, masentavan pinnallinen paikka. Tätä kestää vain tän päivän, mä tiedän.
Mun tekis mieli olla niinku ennen. Mä tahon kokee taas sen kaiken paskan mun niskassa, haluun kaatuu niille kannoille ja kiville mun polulla.. Masokistisen mahtavaa.
Kummia vihantunteita tulee taas ties mistä. Äsken mun hermo meni velipoikaan ku se tuli vikisemään jotai pelin asentamisapua.. Vittu mä sanon. Ja koht pitäs lähtee auttamaan yksien juhlien valmisteluissa.. Ei helvetti. Mä haluisin mieluummin nauttia tästä harmaasta ja jumalattoman ahdistavasta päivästä mun omassa sängyssä, ajatellen vain omaa napaani ja kiroten tätä päivää.
Vittu mä vitutan jo itteeniki. Kaikki on hyvin mut silti pitää vikistä. Tai no.. Hyvin ja hyvin.
En oo nähny mun kultaa ko viimeks maanantaina. Siitä tää olo varmaa johtuuki. Huoh..
Eilen mietin mun entisiä.. Mä en myönnä sitä mut..
Mul on ikävä X:ää.
Vituttaa.
Tarvisin kunnon turpaanvedon ni alkas asiat sujumaan. Kukaa ei oo pitkää aikaa palauttanu mua maanpinnalle.
Saatana mä sanon.



Love me, hate me, it's me, Ace.

Mun elämä tällä hetkellä siis.
Kaikki menee niin leppoisasti ja pehmeästi eteenpäin. Sain koulupaikan, kyllä, Ace, tämä elämänkoulussa kantapäätaktiikalla opiskellut neitonen, aloittaa syksyllä sosiaali- ja terveysalalla. Lähihoitajan perustutkinnolla aion suuntautua auttamaan nuoria päihde- ja mielenterveysongelmissa. Miksipä ei, kokemusta ja näkemystä kun aiheesta on enemmän kuin tarpeeksi. Ymmärrystä, empatiaa ja vinkkejä riittää, auttamisessa olen hyvä ja musta on jo nyt ollut apua joillekki entisten aikojen frendeille. Kuivilla mun avulla on jo kaks nuorta miestä, joilla elämä alkaa maistumaan ja sujumaan ihan niinku mulla nyt. Kui hienoo.
Mut se siitä koulujutusta. Mulla on nyt elämässäni melkeinpä kaikki mitä mä tarvitsen. Mulla on upee poikaystävä, da Sk8derboy, joka pitää mut tyytyväisenä, joka rakastaa, palvoo, hoivaa ja tukee mua just niin paljon ku mä itse vain tarvitsen ja haluan. Se on just niin lapselline ku mäki, se tekee kaikkee yhtä hullua ja tyhmää ku mä.. Silläkin on ongelmia keskittyä joskus, sekin osaa olla villi.. Silti se osaa rauhoittaa mua illan tullen, se saa mun oloni levolliseks.. Se pyyhkii öisin mun kyyneleet ku nään taas niitä unia ja jos herään, se osaa taas tuudittaa mut uuteen, kauniinpaan uneen. Se on kuin luotu mulle. Mä voin puhua sen kanssa kaikesta, se ymmärtää mua ilman sanoja.. Se hellii mua ja piilottaa mut maailmalta ku se saa mun mieleni mustaksi, se suojelee mua mun menneisyyden haamuilta.. Se rakastaa mua ja mä rakastan sitä. Meil on tulevaisuus.
Mun ADHD on melkeinpä poissa enkä oo syöny lääkkeitä pariin kuukauteen. Aggressiokohtauksia on sinä aikana ollu kaks, neki lieviä ja täysin ymmärrettäviä. Lekuri sano et jos tätä rataa jatkuu ni se voidaa diagnosoida uudelleen, poistaa siis tän hullun ja aggressiivisen sekopään leima mun otsasta pelkäksi vähän ylivilkkaaksi ja iloiseksi neitoseksi, joka vaan kokee elämän hieman voimakkaammin kuin jotkut toiset.
Nyt.. Mä.. Mä vaan nautin. Ja jammaan! Tää biisi, ja on muute hyvä leffaki iha vaa tällee btw, on soinu mun kajareissa koko päivän ku moon siivonnu ja kokannu ja tiskannu ja pyykänny..
Ihan ku mulle tehty.

Mietin äsken miks vihaan, kyllä, suorastaan vihaan ja inhoan naisia. Ennen luulin et se johtuu siitä ku mul ei tyttöjä pahemmin kavereina ole, pidän useimpia ikäsiäni neitejä tietämättöminä ja pinnallisina, mitä ne ehkä onki, ja sit se, että jokainen mun kokemus samasta sukupuolesta on ollu negatiivinen. On puukotettu selkään, puhuttu paskaa, juoruiltu, kieroiltu.. Vihaan sellasta. Mut osaa miehetkin olla sellasia, jotkut harvat.. Useimmiten ne, joita nykykielessä fruittareiksi nimitetään.
Tää mun viha naisia kohtaan saattaa äskeisen älynväläyksen siivittämänä johtua siitä, että molen niin.. itsekäs. En kestä toisia tyttöjä lähellä jos paikalla on esim. kaveripoikiani, koska ne tytöt vie sitä huomiota pois musta. Mä haluan olla ainut ja paras, missä ja milloin olenkin.
Sekavaa.
Mutta oikeesti mä pidän kyllä naisista, rakastan niitä. Ainakin vanhempia kuin mä. Ku ne osaa auttaa ja on kypsempiä.. En kai sit oo samalla tasolla ku muut ikäseni neidit. Niin se on. Kai. Mä sentään oon käyny vähä enemmän tätä elämän koulua ku mitä kukaan mun tuntema ikäseni neiti.
Mut ei se tee musta parempaa. Kypsemmän vain.



Love me, hate me, it's me, Ace.

Valoa.. Tunnelin päässä.. Ei enää pitkä matka.. Normaaliin elämään.
En koskaan uskonu kirjoittavani tätä. En koskaan olisi uskaltanut ajatella itteeni tähän tilanteeseen. En koskaan uskonu näkeväni maailmaa näin.

"Olet innokas, ulospäin suuntautunut, analyyttinen ideapakkaus. Ihmistyyppisi on monilahjakkuus, joka on kiinnostunut lähestulkoon kaikesta. Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisiä ja riippumattomia, mukautumattomia ja toisinaan jopa kapinallisia ja riitaisia. Ihmistyyppisi toimii inspiraationa toisille, jotka saattavat seurata sinua kuin gurua tuntemattomille vesille, joilla saattaakin olla vaaroja. Ihmistyypilläsi on toisinaan vaikeuksia tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia tai kohdata vastoinkäymisiä tai sietää auktoriteetteja. Sinulle soveltuu ammatiksi itsenäinen yrittäjä – toisten järjestelmiin sinun on vaikeampi sopeutua kuin omiisi. Sinulla on kyky menestyä monilla alueilla, ja saatatkin vaihtaa alaa monta kertaa elämäsi aikana. Etsit aina uusia haasteita, kun nykyinen toiminta on jämähtänyt rutiineihin. Ammattialoista sinulle sopivat parhaiten myyntityö, tiede, taide, kirjoittaminen ja psykologia – ja oikeastaan kaikki muukin, jos voit tehdä sitä oman mielesi mukaan. Löydät itsesi usein visionäärin, markkinoijan tai tutkijan roolista"
Yeah.
http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php


Love me, hate me, it's me, Ace.

Vittu mikä ämmä. Minä siis. Saatana..
Mua vituttaa se kaikki mitä moon olevinani muitten silmis. Suoraansanottuna se kuvottaa mua. Se saa mut voimaan niin pahoin, että mun tekis mieli oksentaa verta, repiä itteni kappaleiks ja polttaa loput rippeet mitä musta jää.
Jaa että mikä nyt on? Ei oikeestaan mikään. Kaikki on hyvin. Pinnallisin puolin hyvin, erittäin hyvin.. Loistavasti. Aurinko paistaa, moon kaunis, mul on pitkäst aikaa rento olo, en stressaa pahemmin muustaku itestäni ja tästä.. tilanteesta.