♠ My mad mind. ♠

Tänään mä EHKÄ saan sen! Uuden koiran.
Poika on seropi, noin nelikuinen eli ihan pentu vielä. Ajokoiramix eli hyväluontoinen ja jaksaa lenkkeillä vaikka kaksneliseittemä. Kuin luotu mulle. Se on kuvan perusteella oikea hurmuri ja nimensä myös, Romeo. Tosin nimi saattaa mennä vaihtoon, sillä se on niin pitkä ja aika hienosteleva. Riki, Roki, Romu.. Haahh..
Tää on ku odottais joulua. Siitä tulee mun oma pieni poika, mamin kulta.. Oon aina kohdellu koiria kuin omia lapsia. Sen takia mun ei tarvi kakaroita koskaan hommata, hoivaviettini keskitän täysin näihin kuolaaviin nappisilmäisiin karvaturreihin, joita koiriksi nimitetään.
Musta tuntuu että mä voisin lentää. Jay on katellu koko päivän kun oon lauleskellu ja ravannu ympäri kämppää naureskellen.
- Hei miss Sunshine! Taasko sä kiskot jotain kamaa vai mikä sun on?, se kysyi.
- E-e-e-e-eeenn..
- Lopeta toi laulelu, käy hermoille pikkuhiljaa.
- Elä ny. Moon kerranki ilone ilman mitää aineita.
- No se on totta.. Siitä koirastako tää johtuu?
- Jeapp!
- Jaajaa..
Se hymyili ja hörppäs lisää kahvia, käänsi lehden sivua ja uppoutui taas lukemiseen.
Jay on ihana. Mä oon ihan snadisti ihastunu siihen. Mä oon aina ollu mut nyt taas vaihteeks voin myöntää sen itelleni. Jay on niin huolehtivainen ja.. niin.. sellane.. mies.
Mä en tajuu mikä mua kiehtoo aikuisissa miehissä. Sekö, ettei mulla oo mitään mahiksia pistää vastaan niille (fyysisesti)? Se, että ne on kokeneempia? En tiä, mut Jay ei liity noihin juttuihin mitenkään.
Jay on niin erilainen. Se on mulle kuin veli, mutta silti me ollaan tehty jotain, mitä sisko ja veli ei keskenään koskaan tekisi. Tää on taas tää kielletty rakkaus -dilemma. Katsoa saa muttei koskea, silti mä koskin ja niin koski sekin. Tasapeli, syntisiä molemmat. Iha miten vaan..
Mä oon löytäny uuden ystävän. Meillä ei oo mitään yhteistä, ellei samankaltaista ajatusmaailmaa lasketa. Tuntuu hyvältä voida keskustella ihmisen kanssa, joka on niin erilainen mutta silti niin samanlainen kuin mä. Se saa mut hymyilemään ja sama toisinpäin. Ja mä tykkään saada ihmiset hymyilemään. Se on kai yks mun tehtävä tässä elämässä. Who knows.
Mä oon alkanu petrata tätä mun henkistä puolta. Vaikka oon erityisen kiintyny materiaan ja maallisiin huveihin, niin on mullakin oltava jonkinlainen sisäinen elämä ja omat arvot. Mä oon yrittäny selvittää kuka mä oikeastaan olen? Mihin mä kuulun ja kenen kanssa? Mitä musta tulee ja mitä ei? Mitä mulla on vielä opittavaa ja mitä olen jo oppinu? Mitä hyvää mussa on? Entä mitä pahaa mussa on?
Mä nään pessimistinä aina ne huonot puolet asioista. Koska oon turhan nöyrä itsestäni puhuttaessa niin mun on vaikea kuvailla itseäni hyvässä valossa. Sinne varjoon on aina niin paljon helpompi kadota.. Mut se siitä. Takas tähän maailmaan.
Kävin tänään kaupoilla ja mukaan lähti mustat housut, kaks toppia, laukku ja se myrkynvihreä kynsilakka jota oon ettiny varmaan vuoden. Ja mäkissäkin kävin. Mun elämää vois tällä hetkellä kuvailla näin: padappappappaa, I'm lovin' it!