♠ My mad mind. ♠

Iltaa.
"Iltaa", miksi helvetissä mä kirjoitan "iltaa" kun tätä ei kukaan lue? Koska on helpompi kirjoittaa kuvitteelliselle yleisölle kuin tyhjänpäiväisesti jaaritella paskaa ilman kohdetta. Aggressioiden kohdistaminen muihin on vapauttavaa, mutta jokseenkin kusipäämäistä. Ensimmäisessä blogimerkinnässäni tosin mainitsin kirjoittavani tätä vain itselleni. Kohdistan siis oman pahan oloni ympäripyöreästi katsottuna itseeni. Nerokasta, sanoisin jopa.
Tänään oli hieno päivä. Kevät, linnut, kukat, aurinko ja soratie. Mitäpä sitä enää kaipaisikaan. Kieltämättä tänään se aurinko paistoi minunkin pääkopassani. Mutta mitä kävikään kun aurinko laski ja ilta saapui?
Ajatukseni tuppaavat taas harhailemaan. Sinä, ainut ihminen joka tiedät tästä, ymmärrät mistä puhun. Toivottavasti et lue tätä.
Addiktio. Mitä tehdä kun keho sanoo kyllä, järki taas ei? Mitä tehdä kun ainut asia maailmassa, jota rakastat ja vihaat, vihaat ja rakastat yli kaiken, on sinulta viety, saavuttamattomissa? Poissa. En mä sitä tarvitse, en mä sitä halua. Mä tavitsen sitä, mä haluan sitä. Ei, mä en sais.
Nyt se on poissa. Kaikki on hyvin. Miks se on silti mielessä? Entä jos. Entä jos sen saisi takaisin? Entä jos sitä saisi vielä kerran? Ei. Nyt se on poissa. Kaikki on hyvin. Oikeesti ei oo, mut tulee olemaan kunhan oon vaan hiljaa ja mietin muuta, sitten kun se on lopullisesti hävinnyt mun päästä. Eli ei koskaan.
Multa kysyttiin tänään "Mitäs sulle kuuluu?" niin, että sitä oikeasti tarkoitettiin. Mitä mä vastaan? "Mitäs täs, iha jees. Koulu painaa päälle mut vitut mä jaksa ny välittää." Mitä mulle oikeesti kuuluu? Olis helppoa, jos joku ulkopuolinen tarkkailisi täysin puolueettomasti elämiämme ja kertoisi jos menee metsään. Tai antais edes tilanneraportin kerran kuukaudessa. Arkielämässä kysymys "mitä kuuluu?" ei tarkoita mitään. Kysyjä ei oikeasti halua tietää. Miksi esittää kiinnostunutta? Se tuntuu hyvältä. Halu miellyttää toista. Kun miellyttää toista, toinen haluaa miellyttää myös sinua. Oman edun tavoittelemista? "Ihan hyvää, mitäs sulle?". Ympyrä sulkeutuu.
Miks mä mietin taas tällasia? Pieni pää täynnä kysymyksiä ilman vastauksia tai niiden kera, halu päästä pätemään ja tuomaan itseään esille. Vastailen omiin kysymyksiini, hulluutta vai kenties yksinäisyyttä? Väärinymmärrystä? Tylsää? Tylsyys, taas tylsyys.
Tällä hetkellä luulen tietäväni kaiken. Väitteen todistaisi oikeaksi se, että tiedän, etten tiedä. Päätin just, musta tulee isona psykologi. Tai psykopaatti. You'll never know and you might never find out.


Love me, hate me, it's me, Ace.