maanantai 12. toukokuuta 2008
Jos minä olisin kimalainen, niin
Lentäisin kaikista kauneimpaan kukkaan
Maistaisin sen mettä
Auttaisin sen elämää
Levähtäisin hetken sen terälehdillä
Ennenkuin lähtisin taas lentoon
Takaisin taivaan sineen
Sinne lennän, kauas kaukaisuuteen
Taivaanrannan taa
Ehkä vielä jonain päivänä.
- Ace 2oo8
Runosuoni sykähti. Tuotakaan ei oo käyny pitkään aikaan. Luovuuden aaltoja ilmassa?
- Äitienpäivänä piirsin mutsille sellasen hienon kuvan
- Opettelin pari uutta biisiä pianolla
- Valokuvasin kaikenlaista
- "Sävelsin" uuden kipaleen pianolla
- Nyt toi runo.
Mulla on ihmeen tyhjä olo. Sellanen hyvä tyhjä olo. En ota paineita mistään, vaikka ehkä pitäis, en ajattele mitään. Pitäisikö? En tiä. Nyt en jaksakkaan tietää.
Mulla on ongelma. Ongelman nimi on mister69. Mister69 on hauska, mukava, kiinnostava, kiinnostunut ja liian paljon vanhempi. Ja mullahan on jo X. Mitä tehdä? X:n kanssa menee kieltämättä hyvin. Tasaisesti hyvin. Mutta mister69 tois mun elämään vähän muutakin. Vähän jotain sellasta, mitä X ei voi mulle antaa. Mutta X antaa mulle paljon muuta, kaikkea sellaista, mitä en ehkä just nyt osaa arvostaa, mutta mikä on jotain korvaamatonta. Sitä kai rakkaudeksi kutsutaan. Tilanne on siis tämä: Mister69 = hauskanpito ja seikkailu, herraX = rakkaus.
Pitäiskö mun vähän irrotella, ottaa vapaata. Tehä jotain kiellettyä mister69:n kanssa, jotain tuntematonta, uutta ja vaarallista? Vai pysyä uskollisena X:lle ja huomata, kuinka se pidemmän päälle palkitsee? Entä kun mä haluan kaiken? Tekiskö molemmat? Salaa? Vihaan sellasta, mutta luonteelleni en voi mitään. Oon petollinen ja kiero, käytän ihmisiä hyväksi häikäilemättä ja mulla on päämääriä, joita muut ihmiset paheksuu. Mun mieli on pilalla. Mä en osaa ajatella enää optimistisesti, vaan oon pinttynyt pessimisti. Narsisti? Ei kai. Mut lasi on puoliks tyhjä.
Mä tiedän, että mä voisin olla erilainen. Voisin olla oikeestikin sitä miltä näytän ja vaikutan. Osaan olla sitä joidenkin ihmisten seurassa, niiden ihmisten, jotka oikeesti tuntee mut. Niitä ihmisiä on kaksi, joista toinen on joskus käynyt saman läpi kun mä nyt. Mä oon kolmanneksen jo suorittanut siitä, mitä se aikoinaan. Toinen henkilö on mun paras ystävä. Oikeestaan enemmän ku ystävä, en vaan osaa määritellä mikä. Se tukee mua aina, kertoo kun mä oon idiootti, vetää turpaan kun sitä tarvitsen ja samoin myös taputtaa selkään aina kun tilanne vaatii. Kummallista, miten sitä voikaan arvostaa toista.. Hymy.
Toisaalta onko nää ihmiset vaan löytäny sen oikeen tavan millä käsitellä mua? Välittääkö ne musta oikeesti? Mä uskon niin, ja mä toivon olevani oikeessa. Epätoivo on pirun inhottava tunne. Vihaan sitä. Mä vihaan vähän kaikkee. Kuuluu luonteeseen.
Love me, hate me, it's me, Ace.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Elämä hymyilee! Arska porottaa taivaalla ja meitsi loikoilee altaalla, mitäny tässä syömään piti tulla välillä. Syömään ja dataamaan. Tänne voisin laittaa parit kuvat mitä tuossa äsken räpsin..
Pinkki marketta.. Huomaa kynnet ;>
Tulppaani..
Koiran kans metässä..
Hih.. Kesä tulee.. Altaan vesi on 16 asteista, eikä tunnu ees kylmältä. Mulla on sisältäkin lämmin, se tässä on kaikista hienointa.
Eilinen ei verota mun tän päivän menoa ja aamulla oli ihan hyvä olla. Heräsin siihen, kun aurinko lämmitti varpaita ja X rutisti mua ku viimestä päivää. Se oli niin sulonen kun se nukku. Noustiin ylös yhdentoista maissa ja aamupalaksi nautittujen mansikoiden ja (tasottavien) kahvien jälkeen olikin mun aika lähtee himaan. Kotona oon nyt loikoillut koko päivän tekemättä mitään. Uimapatjalla altaalla otin arskaa ja nautiskelin Mountain Dew-sitruuna-jäiset mansikat -sekoitusta.. Voin kertoa, että helvetin hyvältä maistuupi.
Illalla olis tarkoitus hommata ittensä kaupungille, mutta sitä ennen mä aion rentoutua oikein kunnolla.
Toivon, ettei tää päivä lopu koskaan..
Love me, hate me, it's me, Ace.
Mitähä sitä tekis? Uus layoutti on laitettu, värit järjestelty, muokkasin pari soittolistaa, päivitin parit saitit, hoidin moderaattorin hommat yhellä foorumilla ja muut laudat kävin läpi myös, sähköpostit on tarkistettu, lataan pari levyä ja leffan torrenttina ja kirjotan nyt siis tätä kun on aikaa. Aikaa on, muttei mitään sanottavaa.
"Kossupullokoodari!", ihanaa kulta, taas yks lempinimi lisää niitten lukuisten joukkoon. Hieno otsikko siitä tuli ainaski. Mikä siinä on, ettäku on porukan mukana, niin kukaan ei huomaa, mutta sittenku yrität dataa ja kirjottaa tällasta top secret -juttua, niin ihmiset tulee pällistelemään olkapäälle ja kyselemään mitä teen? Miks ihmiset kiinnostuu asioista silloin, kun vähiten pitäis? Jotkut koiratkin kiinnostuu enemmän niistä ihmisistä, jotka eivät niitä noteeraa. Onko se niin, että kun mä häivyn tekemään jotain omaa, niin muut tulee aivan helvetin uteliaiksi/kateellisiksi, koska ne ei voi uskoa, että mulla on muutakin elämää kuin ne? Uteliaiksi ehkä, kateellisuus riippuu täysin siitä, miten mä reagoin niihin kun ne kysyy mitä teen. Tylysti "Ei kuulu sulle!" aiheuttaa joko lisää uteliaisuutta tai halveksuntaa. Salaperäisesti "En paljon mitään.." aiheuttaa uteliaisuutta ja kyseenalaistamista. Suoraan kertominen taas ylimielisyyden tunteen kysyjälle. Muita vastaustapoja en keksikkään. Itse käytin salaperäistä vaihtoehtoa, ja sain osakseni muutaman arvailun mm. aikuisviihteen katselusta ihkudaateinipissis-chattailyyn. "Jepjep, ainahan mä." Ja niin ne hävis. Huomattava kaksitulkintaisuus sanassa "hävis", tarkoitanko, että voitin vai että he häipyivät paikalta? Arvoitukset on kivoja. Niiden avulla ihmisten saattaminen hermoromahduksen partaalle vielä nautinnollisempaa. Olen onnistunut pariinkin otteeseen saamaan sadistisen kiduttajapaskiaisen -tittelin harjoitettuani kyseistä henkistä väkivaltaa. Musta nyt on vaan niin mahtavaa tuntee olevani huipulla ja muiden yläpuolella, vaikken olekkaan. Oma kiva paras kiva.
Tulin tässä huomanneeksi, että mullahan on ihan helvetinmoinen tarve pätee ja olla henkisesti ihmisten yläpuolella. Vittu että oon täynnä itteeni. Ihana tunne. Saatanan vapauttavaa tää omien huonojen piirteiden löytäminen. Kun löytää ne huonot puolet itestään, voi kääntää ne hyviksi. Noh, ainakin omalle kannalle hyviksi.. Voisinkin listata omat huonot puoleni. Minä, Ace, olen..
- ilkeä
- sadisti
- pessimisti
- röyhkeä
- näsäviisas, pilkunviilaaja
- ylimielinen
- tyranni
- itsekäs
- omahyväinen
- "moon kuningas"-asenteinen
- "aina oikeassa"
- valehtelija
- petturi
- julma
- törkeä
- hävytön
- paha suustani
- kovaääninen
- tarve olla parempi kuin muut
- ..pitää itseään parempina kuin muita
- sanon toista kuin ajattelen
- käytän muita hyväks aina kun on mahollista (huom, en seksuaalisesti te senkin saatanan pervot)
- häikäilemätön
- kylmä
- se.
Eipä noita nyt enempää tule mieleen, mutta jos muilta kysyttäisiin, niin saattais syntyä jotain niin pahoja sanoja, että niiden lausuminen kiellettäisiin lailla.
Osaan mä kyllä olla noiden kaikkien vastakohtakin, riippuu täysin päivästä. Mutta viimenen kohta ei muutu koskaan, vaikka kuinka yrittäisin. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen:
IHMISET, EN KAIPAA TERAPEUTTISIA NEUVOJANNE, KIITOS VAAN. EN MYÖSKÄÄN SUOSTU PALJASTAMAAN KURSIVOITUJEN TEKSTIENI MERKITYSTÄ TAI MUUTENKAAN AVAUTUMAAN ENEMPÄÄ TAI SELVEMMIN NÄISTÄ "ONGELMISTANI" KUIN ON TARVE. JOTEN, VITTUUN NE KOMMENTIT ELÄMÄN SUUNNASTA, SEN MÄ PÄÄTÄN IHAN ITSE. KIITOS!
Noni, siinä se. Jos jäi epäselvää, niin sähköpostiosoitteen kera kommenttia niin lähetän vastauksen henkilökohtaisesti vaikkapa tavutettuna, jos tarve niin vaatii. Helvetti mä olen hauska. Muita kommentteja otetaan kyllä ilomielin vastaan, mutta eräs virtsapää voisi hommata elämän ja antaa mun pilata omaani aivan niinkuin itse lystään. Lukekaa ensimmäinen merkintäni niin tajuatte mitä meinaan näillä caps-raiskatuilla kirjaimilla.
Nyt loppuu dataaminen ja alkaa armoton dokaaminen, aamulla darra. Kolmen D:n elämänohje, dokaa > darra > dataa. Valitettava noidankehä, josta on vaikea päästä ellei satu tapahtumaan jotain erittäin dramaattista kuten:
- viina loppuu maailmasta
- krapulalle keksitään vastalääke
- tietokoneet lakkaavat toimimasta
- kuolema (oma)
- maailmanloppu.
Jooh, ehkä mä lopetan tähän.
Love me, hate me, it's me, Ace.
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Ihana vesisade. Rauhoittava tekosyy sille, ettei tarvitse tehdä mitään, mennä mihinkään. Saa vaan olla ja kuunnella sadepisaroiden iskeytymistä kattoon, josta ne valuvat virtana räystäskouruja pitkin maahan ja häviävät. Miljoonista yhdeksi, yhdestä nollaksi.
Petollista on elämä. Kaiken se voi antaa, mutta pois se voi yhtä hyvin kaiken ottaa. Pohjalta on vaikea nousta ja huipulta helppo tipahtaa. Miksei vain jätetä matkaa puolitiehen? Miksi pitää pyrkiä huipulle, taistella suosiosta ja kunniasta, joka ei lopulta merkitse mitään? Nousin kerran puolitiestä huipulle, tipuin pohjalle ja nousin taas huipulle. Mutta missä mä oon nyt?
Aurinko oli jo korkealla, kun heräsin. Selkä märkänä hiestä, sydän hakkasi rinnassa ja omat kädetkään ei näyttäneet tutuilta. Kirosin itekseni koko mun helvetin elämän ja mietin miten tän kaiken sais loppumaan. Palautin mieleeni ne sanat, jotka aikoinaan avas mun silmät. Sillon ekan kerran mä tajusin niiden merkityksen, mutten enää ollut niinkään varma. Niiden sanojen jälkeen mietin neuvoa, jolla pääsisin eteenpäin, eteenpäin edes vähän. Joka aamu, sinä aivan ensimmäisenä sekuntina kun avaat silmäs, sä mietit, että mikä syy sulla on nousta. Mä muistan kyl millast se on, eikä sitä osaa muut käsittääkään. Ja se on helvetin vaikeeta. Mut muista, jos sä et keksi mitään syytä, ni tee se mun takia. Se on mun syy, et sä oot nyt tollanen. Mä tekisin ihan mitä vaan, ettet sä olis tollanen nyt. Usko mua, Ace, uskothan? Älä jumalauta ala siihe samaan ku mä sillon. Ace, tajuuks sä? "Joo", mä huokaan hiljaa itekseni joka kerta kun noi lauseet tulee mun mieleen. Ainoat sanat tässä maailmassa millä mut voi pysäyttää.
Miks vaikka mä yritän niin mä en onnistu? Mä yritän niin kovaa. Ennen mä onnistuin kaikessa. Ihan jumalauta kaikessa missä mä vaan halusin. Tässä mä haluun onnistuu enemmän kuin koskaan ennen missään! Mä en vaan saatana nää miten.
Kyynel, epätoivo.
Mun on vaikee puhuu näistä, siks kirjotan tänne. Joku kävi kommentoimassa ihan aiheellisesti ja halus auttaa, mut sori, jos mua joku voi auttaa ni mä ite. Mä uskallan miettii näitä näin, näin nää ei tunnu niin pahoilta asioilta. Kun tääkin juttu pian loppuu, mä kokoon itteni ja alotan sen normaalin elämän, palaan siihen illuusioon mitä haluaisin todellisuuden olevan. Uskon siihen illuusioon ja kun oon yksin, petyn ja ymmärrän miten pohjalla oon. Mut nyt jatkan. On vaan pakko. Ei enää sanoja.
Love me, hate me, it's me, Ace.
tiistai 6. toukokuuta 2008
Mikä siinä on kun ei vaan kiinnosta, ei sitten mikään? Kuulostaa taas joltain teiniangsti-kohtaukselta, mutta näin se vaan on. Koulusta lintsasin tänään pari tuntia, pitäis siivota huone muttaku en jaksa ja kohta pitäis lähtee X:n luo.. Muttaku mä en vaan jaksa, eikä mua kiinnosta. Ajattelin käpertyä tohon omaan sänkyyn nukkumaan ja herätä sitte illalla, jotta voisin mennä uudelleen nukkumaan. Pelkkää nukkumista tää elämä.
Huomenna olis tiedossa kaheksan tunnin päivä, josta puolet on jotain haastattelijoiden rääkkäämistä ja ihmisten arviointia. No onneks mulla on siinä parikin kaveria messis ettei yksin tartte kuolla tylsyyteen. Vittu että on muuten kylmä.
Ulkona on kaunis sää. Aurinko paistaa ja ilma olis lämmin ellei tuulis niin saatanasti. Koira haukkuu aitauksessa kun tulin kotiin mutten ottanu sitä sisälle. Joku lintu kävi ikkunalaudalla ja lensi pois. Tietokone toimii kerrankin moitteettomasti. Mesessä on pari tyyppiä, jotka juttelee mulle. Foorumeilla on uusia juttuja, mutten jaksa vastata ennenku illalla. Sähköpostiin oli tupsahtanu taas pari ketjuviestiä ja yks muistutus kirjastosta. Elämä on jees. Miksei mitään tapahdu? Jos tapahtuu niin miksen mä reagoi? Jos nyt tulis ydinsota, mä varmaan vaan istuisin tässä kirjoittamassa tyhjiä sanoja tyhjiin lauseisiin. Ei mitään väliä. Sopii taas siihen rooliin. On pelottavaa huomata se jo itsekin.
Jos tän päivän antais vaan valua pois.. Jos sitten huomenna taas alkais elää täysillä.. Jos huomenna kirisi tämän päivän kiinni.. Huomenna sitten.. Huomenna sitten.
Love me, hate me, it's me, Ace.
lauantai 3. toukokuuta 2008
..murheille.
Nyt sattuu päähän. Monenkohan päivän putki takana taas..
Juon kaiken, jotta muistaisi en
Minkä muiston valitsen
Syy on selvä, minä en
Syy on hävinneiden palojen
Muistipalapelien
Niin. Mikäs tässä, elämä hymyilee samaa tahtia kun pullo tyhjenee. Juomisen määrä on siis suoraanverrannollinen hyvään oloon. Säälittävää.
Miksi nousta, ei pohjaa vakaampaa
Hetkessä eläminen, päivä kerrallaan. Paskapuheita, jotka on pelkkää laiskuutta ja pelkoa. Ei jakseta ottaa vastuuta tekemisistään. Ei uskalleta miettiä omien tekojen seurauksia. Miksi miettiä, ei ne nyt mua kosketa? Katotaan sitten kun se aika tulee. Koskettaminen vaihtuu maahan lyömiseksi ja jumalattomaksi hakkaamiseksi. Kokemusta löytyy.
Miks mä valitan taas vaikka mulla on kaikki hyvin? Silkasta valittamisen ilostako? Onko mulla oikeesti kaikki hyvin? Paha sanoo. Ulkosesti kaikki on okei mut sisällä menee huonommin. Tää näytteleminen ottaa voimille. Valehtelu verottaa. Miks mä sitten vaan jatkan? Takas ei oo mitään tietä. Miten sitten jatkaa? Samalla tavalla, kaikki on pinnallisin puolin hyvin, mä oon terve ja kuivilla vai pitäiskö luovuttaa ja kertoa se totuus? Sillon mä menettäisin kaiken mitä mulla on. Loppujen lopuks mä menetän kuitenkin sen kaiken.
Kaksi reittiä, yksi suunta
Hauska lukee tätä tekstii. Nerokasta, vaikka itse sanonkin. Tekstiä, jonka voi käsittää niin monella väärällä tavalla ja vain yhdellä oikealla. Se oikea on vain mun päässäni, eikä sitä sieltä muiden tietoisuuteen koskaan luovutetakaan. Krapulafilosofointia. Nyt jatkan, huomenna lopetan. Ehkä.
Love me, hate me, it's me, Ace.
torstai 1. toukokuuta 2008
Vappu siis.
"Kuis meni vappu?" "Humalassahan se." -jepjep. Allekirjoitan.
Meitsi on idiootti. Kuinka monta kertaa pitää ottaa turpiinsa ennenku tajuu lopettaa? Mun kohdalla vastaus on MONTA. Oli sitten kyse juomisesta, tempusta, vedonlyönnistä, pelaamisesta tai mistä tahansa, mä en tajuu lopettaa sillon ku pitäis. Nyt sitten rahat ja kunnian menettäneenä tulee mietittyä, että miksi sitä ei sitten eilen miettinyt. Missä ne aivot on sillon kun niitä kaivataan? No ei ainakaan sielä missä pitäis, se on varma. Ei sitte siitä sen enempää. Onnittelut voittajalle, mä vetäydyn nuolemaan haavojani.. Huono häviäjä.
Miks ihmiset, jotka ei osaa juoda niin tekee sitä silti? Otetaampa tarina tähän väliin. Olipa kerran eräs nätti, ylimeikattu barbie tyttö, joka päätti lähteä vappuna juhlimaan barbie-jenginsä kanssa. He suunnistivat keskustaan ja kello oli kahdeksan, kun hän ensimmäisen siiderinsä korkkasi. Pieni hiprakka nousi päälle jo parin siemaisun jälkeen. Siinä sitä sitten rymyttiin pari sataa metriä, välillä puistonpenkille huilaamaan pysähtyen. Kello oli puoli yhdeksän, kun ensimmäinen siideri oli saatettu päätökseen kolmen tyttelin toimin. Kävely alkoi jo vaikeutumaan. Oli aika korkata toinen pullo. Kun sekin oli puolen tunnin jälkeen saatu lipitettyä, oli kello jo yhdeksän ja olo huonompi kuin koskaan. Laatoituksen uusiminen itkun kera oli siis välttämätön toimenpide. Sen suoritettuaan ja poskarit poltettuaan oli aika soittaa kavereille, koska mikäpä sen mainiompaa kuin tarinoida "hirveessä kännissä" ystävilleen, että kuinka humalassa sitä onkaan ja just tuli laatattuakin.
- Mmmh Ace..?, vastasin.
- Moi kulta! Missä sä oot? Onks kauhee känni pääl? *tsihhihi*
- Totaah, no oon tääl jossai.. Kuis?
- No mä vaa kelasin. Me ollaa tääl sensuroitu ja vittu tääl o kova meno!
- Jaah. No on mullaki iha kohtalaisen kivaa tääl. Porukkaa on ja hyvää sellasta.
- Ai ketä?
- No näit mun normi porukoit, kyl sä tiiät.
- Aa niit motojätkii.. Tuo ne tänne!
- Emmä taida, ollaa sen verran kaukana kumminki eikä täs nyt enää ajamaa viiti lähtee..
- Ai no oke. Vittu arvaa mitä?
- Kerroppa.
- Mä olin äske oikeest niin kännis, mut en siis enää hirveesti, ja vittu mä oon juonu nii paljo et oksensin! Arvaa vittu nolottiko ku just tos noitte tyyppien edes piti lentää laatta..
- Hianoo. Mun pitäs lopettaa ny.
- Vittu feidaaks mut? Oke joo, pidä hauskaa ny siel mut tääl on kyl varmast kivempaa! Kerron sulle huomen meses kaiken ku vittu salee sellane darra huomen etten pääse mihkää ni pitää dataa koko päivä.
- Selvä.. Mä en kyl huomen koneelle varmaa pääse mut iha sama, kerrot sit joskus.
- Joo, moikka muru!
- Joomo. piip-piip-piip.
Huoh. Ei näin, ei näin. Miks pitää tehä tollasta, en ymmärrä. Itse piilotan sen saatanan puhelimen jos alan oikeesti ryyppäämään saadakseni maailman mielestäni, eikä tulis ees mieleen alkaa soitteleen kavereille kertookseni että äsken yrjösin ja komeesti. Eih.
Itselläni eilinen meni mm. suihkulähteessä pulahtaen, kavereita nähden, niitten kanssa ryypäten ja hauskaa pitäen. Yön pikkutunneilla sitten taisin sammua, mut onneks mulla on toi X, joka kunniallisesti meitsin aina pelastaa. Kultanen tyyppi, ei voi muuta sanoa. Taitaa taas kevät tehdä kepposiaan, sillä mun ja X:n tulevaisuus näyttää aina vaan valoisammalta.. Hymy hiipii huulille ja elämä voittaa.. Kattoo ny kuinka kauan tätäkin kestää. Kyllä, olen pessimisti. Pahemman luokan pessimisti. Paskat tästä maailmasta. Nyt vaan en jaksa olla negatiivinen, nyt mä haluun vaan olla. Tässä ja nyt. Nyt ja aina. Oon melkein onnellinen.
Sun goes down, I won't. No, not yet.
Love me, hate me, it's me, Ace.
