♠ My mad mind. ♠

Montako kertaa saa toisen tilaisuuden? Riippuu ihmisestä. Mulle se on suotu jo monta kertaa, monta kertaa useammin kuin oisin ansainnu. Tuntuuhan se vähän pahalta jossain mun tunnottoman sydämeni nurkassa, mut mä otan vastaan kun tarjotaan. Eikai se nyt väärin ole?
Katkeransuloista on anteeksiantamisen tuoma tuska ja nöyryytys. Vaikka mä sain aikaan paljon pahaa, niin silti musta tuntuu, että mä ja X ollaan sujut nyt. Kirjoitin joskus, että tarvitsen jonkun rakentamaan ne mun polttamani sillat uudelleen ja se rakentaja on X.
Mä oon X:n heikko kohta. Se ei suutu helposti, mutta jos joku puhuu paskaa musta, niin sillä pimenee täysin. Sitä ei kiinnosta mitä kukakin tekee ja kenen kanssa, mut se pitää huolen, ettei kukaan sekoile mun kanssani. X pitää huolen, ettei kukaan satuta mua. Mun oma soturi, joka saa mut tuntemaan itteni kuningattareksi.
Mut on X paljon muutakin kuin pelkkä bodyguard. Se osaa olla hellä ja rakastava, villi ja tulinen, kiivas ja raju. Se osaa antaa periksi siihen sopivaan pisteeseen asti, mutta ei ole täysin mun vietävissäni. Ja mä tykkään, kun se ottaa mitä se haluaa silloin kun se haluaa. Se on niin.. sellainen.. vahva ja määrätietoinen.. ja mä vaan haluan antautua sen vietäväksi. Vaikka mä tykkään määrätä ja sanoa sen viimeisen sanan, niin salaa silti mä toivon, että mua vietäisiin. Naisenlogiikkaa.. Tai sitten ei. Mä haluan viedä henkisesti, tehdä päätöksiä ja määrätä. X:n mä haluan vievän fyysisesti.. U know.. Mmmhh..
Mä en ymmärrä miks mä tunsin itteni onnettomaks X:n kanssa. Mä en tajuu, miks mun piti päästä kokeilemaan sitä ruohoa aidan toisella puolella. Mut se oli vaan hyvästä. Nyt me ollaan taas yhdessä, vahvempina kuin koskaan. Ace ja X, X ja Ace, nyt ja aina. Me vastaan maailma ja maailma jää toiseksi.
On kummallista, miten sitä tajuaakaan sen toisen arvon, kun sen meinaa menettää. Ehkä se subjektiivisuus vaan sokaisee, ei huomaa sitä, mitä sen toisen kanssa on. Vasta kun pääsee irti ja ottaa etäisyyttä, katsoo objektiivisesti sitä suhdetta, kokonaisuutena, niin ymmärtää sen taian. Nyt tässä hommassa on vaan yks mutta. Mister69.
Mä tykkään siitä, mut meillä ei oo sitä, mitä mulla ja X:llä on. Ja muutenkin, ei me sovita yhteen. Ikäero, taustat.. Me halutaan elämältä eri asioita. Ehkä mä vaan unohdan mister69:n.. Tai ehkä en kokonaan. Telkkarinhan voi joko sammuttaa kokonaan tai jättää Holdille, joten mäkin pistän mister69:n vaan Holdille. Enää en polta siltoja takanani. Ainakaan tätä siltaa.
Mut se mister69:stä, nyt on vaan X. Mut sitäkään ei oo enää kauaa. Juteltiinkin eilen asiasta.
- Mites sit maanantaina?, X kysyi samalla kun mättäsi pizzaa naamaan.
- No mä oon miettiny sitä.
- Ja?
- Sä tiedät, et mä haluisin lähtee..
- Mut sä et voi.
- Nii. Kyllähä sä tajuut. Mite mä selittäisin faijalle ja.. no nii.
- Joo. Mä en kyl haluis jättää sua tänne.
- En mäkää haluis et sä lähet.
- Jos mä sanon Jaylle et pitää huolta susta?
- Ei tarvi. Mä oon tajunnu nyt mitä mä haluan ja sun ei tarvi enää pelätä tai olla huolissas mun takii.
- Mitä sä sit haluat?
- Kyl sä tiiät..
- Uus kotari ja ajosaappaat? Koiranpentu?
- Tyhmä..
- No ei sust saa selvää.
- No sut.. Soot ilkee.
Se teki sen tahallaan, mä tiedän.
- Mä kyl käsken Jayn kattoo sun perään. Mä oon pois kaks viikkoo ja tuun sit takasi.
- Okei.
Oli hiljasta. Tyyntä myrskyn edellä?
- Kuule, mä tiedän et sua ei huvittais päästä eroon siitä enää.., X tiputti pommin.
- Jep.
- Mut silti.. Voisiks sä yrittää?
- Miks?
- No.. Vaikka mun takii? Mä tiedän et se on paljon pyydetty, mut yrittää..
- Okei, yhellä eholla.
- No?
- Sä autat mua, etkä suutu jos mä en heti onnistu.
- Tottakai kulta. Älä ees epäile etten mä haluis auttaa.
- Viimeks sä et auttanu.
- Autoinpas. Tai no.. Mun piti auttaa mut mä en oikee osannu.. Tää on vaikeeta mullekki.
- Mä tiedän. Mut tällä kertaa mä lopetan lopullisesti ja siks mä tarviin sun apuu. Ja sä tiiät, et mä en pyydä apua, mut mitä mä teenkään nyt..
- No mut se on vaan hyvä. Soot tosissas.
- Nii. Ja koska mä tarviin sun apuu, niin mä en voi lopettaa vielä.
- Eli vasta sitku mä tuun takas?
- U got it.
- Okei. Mut oo varovainen, jooko? Mä en haluu et suhun sattuu.
- Mä osaan kyllä.
- Hyvä tyttö.
Mä voin nyt ruksata listaltani senkin. Tuntuu silti, että sodin koko ajan itteeni ja omia päätöksiäni vastaan. Mähän päätin jo, että se on Ace ja se, now and forever, mut nyt oon jo päästämässä irti. X muuttaa mua. Onko se hyvä vai huono asia? En tiedä. Sen näkee sitte. Nyt on vaan tää hetki, johon kuuluu kahvin tuoksua, näppäimistön raiskaamista, linnunlaulua, auringon ensisäteitä, X:n tuhisemista kun se nukkuu ja mun pieniä mietteitä elämästä. Katson ensin X:ää ja sitten ulos ikkunasta. Maailma on nyt niin tyyni ja lempeä, se antaa mun pysähtyä ja levähtää, olla rauhassa. Tässä hetkessä. Nyt tässä ajassa. Mä lopetan nyt tän merkinnän tähän, suljen koneen ja käperryn X:n kainaloon, nukahdan uudelleen ja herään sen lempeään ääneen. Sitä ennen puolikas kaulaan. Kaksi mun rakasta yhdessä hetkessä. Mun hetki.