tiistai 3. kesäkuuta 2008
Ihana loma.
On aika nostaa maljaa
Voisko elämä täydellisempää olla? Mä menen ja tulen niinku hyvittaa. Teen mitä haluan ilman rajoja, ehtoja tai suoria seurauksia. Nyt kun kaikki on luovuttanu mun suhteen, kun kaikki on pästäny irti, mä saan olla oma itteni. Peli menetetty Game Over eikä ees vituta.
Näistä lauseista ei saa selvää parempikaan ihmistuntija, joten voisin vähän selittää. Mä katkaisin välit mutsiin, X:än ja koko entiseen kulissielämääni. Alotan alusta tän koko paskan niiden ihmisten kanssa, jotka haluan uuteen elämääni.
Start a New Game - with : ?
Lista on vielä kesken, tällä hetkellä siihen kuuluu vain minä.
Mä mietin ketä mä haluaisin lähelleni nyt, kun lopetan tän näyttelemisen, kerron totuuden. Kuka tän kestää? Make. Make pääsee listalle ensimmäiseksi. Jayta ilman mä en pärjää, joten se myös. Ne on tän homman kantavat peruspilarit. Ne on se vaihe ennen pohjaa, turvaverkko johon tipun kerta toisensa jälkeen. Linkki ennen tippumista..
Palataampa ajassa hieman taaksepäin. X. X:n ja mun juttu on nyt siis Pausella X:n toimesta. X anto mulle vapauden miettiä mitä haluan ja katsoa maailmaa yksin ja itsenäisesti, riippumattomana siitä. Se käski mun miettiä mitä mä haluan ja toivo, että tulisin järkiini ja lopettaisin sen kanssa leikkimisen, unohtaisin muut ja täten palattais siihen aikaan kun me nähtiin vain toisemme. Se halas mua ja kuiskas: "Ace, tiedäthän sä et mä.. Mä rakastan sua.". Se oli kuin puukko kylkeen, kolari rekan kanssa, tiputus seitsemännestä kerroksesta. Ilmat pihalle ja haukoin henkeä. Se sattu niin paljon. Mä luulin, että osaisin olla neutraali ja koskematon, saavuttamattomissa, haavoittumaton, mutta toi kolautti mun omatuntoa. X saa mussa esiin kaiken niin kauniisti ja kivuliaasti, puhtaasti pelkällä vilpittömyydellä.
Mä oon kateellinen sille. Mä kadehdin sitä, kuinka se voi olla niin avoin ja suvaitsevainen, rohkea. Se, että uskaltaa heittäytyä niinkin mahtavaan asiaan kuin rakkaus, on kunnioitettavaa. Mä en uskalla. Se sattuu, jos se ei toimi, jos siinä häviää. Jos rakkaus olis sotaa, niin X on jo antautunu. Se jätkä on täysin mun armoilla. Mä voin satuttaa tai ilahduttaa sitä kaikella mitä teen, sanon, ajattelen.. Mä oon sen pahin vihollinen ja suurin rakkaus.
Mut jos X vaan pelaa, niin se pelaa hyvin. Se sai mut tuntemaan itteni huonoksi. Kun ihminen tuntee itsensä huonoksi, haluaa hän vaistomaisesti korjata asian. Täten X siis yrittää omistaa mut, kahlita mut tällä syyllisyydentunnollani.
Mutta nyt unohan X:n hetkeksi. Mun on parempi nyt ilman sitä. Se lähtee maailmalle ja mä jään tänne. Yksin.. Ei. X:n paras ystävä, Jayn veli, jota kutsuttakoon nyt nimellä K.O, jää mun seuraksi. Mä vietin suurimman osan viime kesästäni K.O:n kanssa, kun X oli ulkomailla.
K.O:lla menee nyt vähän huonosti ja se pääsee jatkamaan elämäänsä vasta parin viikon päästä, jolloin se pääsee pihalle sieltä fucking laitoksesta täytettyään 18. Viime kesänä me koettiin yhessä vaikka mitä. Mulla on edelleen sellainen viikon aukko mun muistissa.
K.O on joskus ihan hyvä tyyppi, mutta useimmiten me riidellään ja tapellaan ihan fyysisestikin. Se on mua isompi ja vahvempi, joten yleensä se oon minä, jota sattuu. K.O olis voinu tappaa mut kerran, ellei Jay olis tullu väliin. Mut ei K.O mua halua satuttaa, vaan se.
Se on saanu mutkin käyttäyymään niin. Se aiheuttaa ylitsepääsemättömiä pelkotiloja, ahdistusta ja vihaa. Niistä syistä se on yksi helvetillisimpiä aineita, mitä tiedän. Se on niin petollista. Se tuo ihmiselle hyvän olon, rauhan ja keveyden, mutta aiheuttaa myös kaaosta, sekavuutta ja pelkoa. Se vie taivaaseen ja tuo helvetin kautta takaisin.
Mä ja K.O ollaan viimeiset, joita se pitää otteessaan. Me ei päästä irti. X, Jay ja muut on päässy eroon siitä, mut mulla ja K.O:lla homma ei vaan tunnu onnistuvan. K.O yritti jo luovuttaa ja siitä kertoo yksi edellinen merkintäni, Haavat.
Mä en voi käsittää, miksi ihmiset vaan tuomitsee? Jos mua haluaa haukkua, syyllistää tai muuten vaan herätellä tästä elämäntyylistä, niin se on turhaa. Mä oon saanu niin monet kerrat kuulla lausetta "Mä yritän vaan auttaa sua, Ace.", että se on menettänyt merkityksensä. Jos haluaa auttaa, niin kannattaa kans sit tosissaan yrittää auttaa eikä vaan saada mua unohtamaan. Mulle on annettu unohtamisen lahja, mutta tässä asiassa sitä ei vaan yksinkertaisesti voi soveltaa. Se on sama kuin yrittäis käyttää konetta bensan sijaan kuravedellä. Jos mun pitäis päästä irti, niin sille pitäis löytää korvike. Sellaista ei ole olemassa, joten asia on vähän mutkikas.
Voisko elämä täydellisempää olla? Mä menen ja tulen niinku hyvittaa. Teen mitä haluan ilman rajoja, ehtoja tai suoria seurauksia. Nyt kun kaikki on luovuttanu mun suhteen, kun kaikki on pästäny irti, mä saan olla oma itteni. Peli menetetty Game Over eikä ees vituta.
Näistä lauseista ei saa selvää parempikaan ihmistuntija, joten voisin vähän selittää. Mä katkaisin välit mutsiin, X:än ja koko entiseen kulissielämääni. Alotan alusta tän koko paskan niiden ihmisten kanssa, jotka haluan uuteen elämääni.
Start a New Game - with : ?
Lista on vielä kesken, tällä hetkellä siihen kuuluu vain minä.
Mä mietin ketä mä haluaisin lähelleni nyt, kun lopetan tän näyttelemisen, kerron totuuden. Kuka tän kestää? Make. Make pääsee listalle ensimmäiseksi. Jayta ilman mä en pärjää, joten se myös. Ne on tän homman kantavat peruspilarit. Ne on se vaihe ennen pohjaa, turvaverkko johon tipun kerta toisensa jälkeen. Linkki ennen tippumista..
Palataampa ajassa hieman taaksepäin. X. X:n ja mun juttu on nyt siis Pausella X:n toimesta. X anto mulle vapauden miettiä mitä haluan ja katsoa maailmaa yksin ja itsenäisesti, riippumattomana siitä. Se käski mun miettiä mitä mä haluan ja toivo, että tulisin järkiini ja lopettaisin sen kanssa leikkimisen, unohtaisin muut ja täten palattais siihen aikaan kun me nähtiin vain toisemme. Se halas mua ja kuiskas: "Ace, tiedäthän sä et mä.. Mä rakastan sua.". Se oli kuin puukko kylkeen, kolari rekan kanssa, tiputus seitsemännestä kerroksesta. Ilmat pihalle ja haukoin henkeä. Se sattu niin paljon. Mä luulin, että osaisin olla neutraali ja koskematon, saavuttamattomissa, haavoittumaton, mutta toi kolautti mun omatuntoa. X saa mussa esiin kaiken niin kauniisti ja kivuliaasti, puhtaasti pelkällä vilpittömyydellä.
Mä oon kateellinen sille. Mä kadehdin sitä, kuinka se voi olla niin avoin ja suvaitsevainen, rohkea. Se, että uskaltaa heittäytyä niinkin mahtavaan asiaan kuin rakkaus, on kunnioitettavaa. Mä en uskalla. Se sattuu, jos se ei toimi, jos siinä häviää. Jos rakkaus olis sotaa, niin X on jo antautunu. Se jätkä on täysin mun armoilla. Mä voin satuttaa tai ilahduttaa sitä kaikella mitä teen, sanon, ajattelen.. Mä oon sen pahin vihollinen ja suurin rakkaus.
Mut jos X vaan pelaa, niin se pelaa hyvin. Se sai mut tuntemaan itteni huonoksi. Kun ihminen tuntee itsensä huonoksi, haluaa hän vaistomaisesti korjata asian. Täten X siis yrittää omistaa mut, kahlita mut tällä syyllisyydentunnollani.
Mutta nyt unohan X:n hetkeksi. Mun on parempi nyt ilman sitä. Se lähtee maailmalle ja mä jään tänne. Yksin.. Ei. X:n paras ystävä, Jayn veli, jota kutsuttakoon nyt nimellä K.O, jää mun seuraksi. Mä vietin suurimman osan viime kesästäni K.O:n kanssa, kun X oli ulkomailla.
K.O:lla menee nyt vähän huonosti ja se pääsee jatkamaan elämäänsä vasta parin viikon päästä, jolloin se pääsee pihalle sieltä fucking laitoksesta täytettyään 18. Viime kesänä me koettiin yhessä vaikka mitä. Mulla on edelleen sellainen viikon aukko mun muistissa.
K.O on joskus ihan hyvä tyyppi, mutta useimmiten me riidellään ja tapellaan ihan fyysisestikin. Se on mua isompi ja vahvempi, joten yleensä se oon minä, jota sattuu. K.O olis voinu tappaa mut kerran, ellei Jay olis tullu väliin. Mut ei K.O mua halua satuttaa, vaan se.
Se on saanu mutkin käyttäyymään niin. Se aiheuttaa ylitsepääsemättömiä pelkotiloja, ahdistusta ja vihaa. Niistä syistä se on yksi helvetillisimpiä aineita, mitä tiedän. Se on niin petollista. Se tuo ihmiselle hyvän olon, rauhan ja keveyden, mutta aiheuttaa myös kaaosta, sekavuutta ja pelkoa. Se vie taivaaseen ja tuo helvetin kautta takaisin.
Mä ja K.O ollaan viimeiset, joita se pitää otteessaan. Me ei päästä irti. X, Jay ja muut on päässy eroon siitä, mut mulla ja K.O:lla homma ei vaan tunnu onnistuvan. K.O yritti jo luovuttaa ja siitä kertoo yksi edellinen merkintäni, Haavat.
Mä en voi käsittää, miksi ihmiset vaan tuomitsee? Jos mua haluaa haukkua, syyllistää tai muuten vaan herätellä tästä elämäntyylistä, niin se on turhaa. Mä oon saanu niin monet kerrat kuulla lausetta "Mä yritän vaan auttaa sua, Ace.", että se on menettänyt merkityksensä. Jos haluaa auttaa, niin kannattaa kans sit tosissaan yrittää auttaa eikä vaan saada mua unohtamaan. Mulle on annettu unohtamisen lahja, mutta tässä asiassa sitä ei vaan yksinkertaisesti voi soveltaa. Se on sama kuin yrittäis käyttää konetta bensan sijaan kuravedellä. Jos mun pitäis päästä irti, niin sille pitäis löytää korvike. Sellaista ei ole olemassa, joten asia on vähän mutkikas.
Älköön kukaan puhuko rehellisyydestä
jos vain tahtoo tehdä hyvää
Älköön kukaan rajatko sanoja tai mielipiteitä
tämä on minun maailmani
kuka minä olen opettamaan
Älköön kukaan leikkikö viisasta
ilman kokemusta
Älköön äänekkäät puhuko huomisesta mitään
kun tämäkin päivä on kesken
Älä enää näe vaivaa
tuomittu, syyllinen
vangittuna vapaa
Tämä on ainoa tie
tämä on hyvä tie
hyvä tie elää.
jos vain tahtoo tehdä hyvää
Älköön kukaan rajatko sanoja tai mielipiteitä
tämä on minun maailmani
kuka minä olen opettamaan
Älköön kukaan leikkikö viisasta
ilman kokemusta
Älköön äänekkäät puhuko huomisesta mitään
kun tämäkin päivä on kesken
Älä enää näe vaivaa
tuomittu, syyllinen
vangittuna vapaa
Tämä on ainoa tie
tämä on hyvä tie
hyvä tie elää.
Love me, hate me, it's me, Ace.
0 Comments:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
