tiistai 17. kesäkuuta 2008
Harmaa taivas ja vesipisaroita. Mitäpä sitä enään näin vittumaiseen päivään kaipaisikaan? No tietenkin krapulan kaikilla mausteilla, jumalattoman haavan jalassa, pari katkennutta kynttä (joo, oli sitte pakko leikata muutkin. Lähti valehtelematta about puoli senttiä. Vittu, just ku musta olis tullu vähä naisellisempi ni ei.), kännykkä hukassa ja tupakat loppu. Miten mä päädyin tähän? Miksen mä ajatellu eilen? Aivan sama. Nyt on pakko ottaa avuksi ainakin puolikas.
Etsin takin taskusta pienen lasipullon, joka sisältää kirkasta nestettä. Korkki auki. Se lentää jonnekin lattialle, joten on pakko vetää koko annos kerralla. Minähän en sitä korkkia ala etsimään. Neula. Kopautus, ilmat pois. Venyttelen niskat ja käännän kasvot pois päin. Kiristän ihoa ja etsin suonen. Siinä. Painan neulan läpi ihon ja hitaasti lasken sen suoneen, josta se jatkaa matkaa aivoihin ja sydämeen.
Noin. Kohta helpottaa. Helpottaa ja helpottaa, se on niin suhteellista. Kaikki on niin suhteellista. Onneks mä lopetan kohta. Sitten kun X tulee takaisin, eli torstaina, silloin mun elämässä kääntyy uusi sivu, tää kirjoitus- ja kielioppivirheitä täynnä oleva kappale käsitellään loppuun ja unohdetaan. Unohdetaan? Ei sitä voi unohtaa. Se on ja tulee aina olemaan osa mua. Osa mun menneisyyttä ja persoonaa, kokemus muiden joukossa. Kokemus? Ei sitä voi sanoa kokemukseksi. Se on.. Kirous, valhe, elämäntapa, turmiollinen elämäntapa, kaaos, kuolemaan johtava virhe, katastrofi. Ja kajareista rymisee korviini tuttu kappale, Needlefeast - Soilwork.
Two for the show
It makes no difference where I'll go
Push injections in my skin
To make my mission begin
Needles to fly
Needlefeast
Needles to die
Needlefeast
Gotta get inside
Gotta get inside
Needles to fly
Needles to die
Burning up my hunger
Lay it all to rest
Waking up my hostile pain
Put it to the test
When all is said and done
I'll tell you I'm the one
The one to reign supreme
I'm like a brickwall
I'm a solid player and
I'm standing tall
Who can make me fall
On this very road
This life I cannot face it
With the writings on the wall
This time it's hard to face it
As I'm screaming
"What am I doing here?"
I bite the days like a suctionpump
Another breath another punch
It makes me catch my breath
Mä nään siitä unia, mä haaveilen siitä koko ajan. Kaikissa paikoissa tulee mieleen vaan sen aiheuttamat muistot. Mieli pilalla, muotti täytetty jnejnejne. Antaa olla. Enää nää kolme päivää. Sit se on loppu. Mä lupaan sen itelleni. Lupausten pettämisen mestari.
Asiasta kukkaruukkuun, me mietittiin eilen illalla K.O:n kanssa parin kossupullon voimin elämää, avaruutta, kuolemaa ja kaiken tän tarkoitusta. Mitähän sekin kertoo ihmisestä, että elämän tarkoituksen pohtimisen tuloksena oli aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa itselle ja muille, hajottaa ja hallita, oppia kantapään kautta, rakastaa, satuttaa, tulla satutetuksi ja lopulta kuolla, jolloin millään ei enää ole merkitystä. Pessimistinarkkarin puhetta, sanon minä ja itsestäni puhun. Perkele, eipä oo silläkään nimellä tullu vielä suoraan itteään haukuttua. Noh, kerta se on ensimmäinenkin, ensimmäisestä toinen, toisesta kolmas.. siihen viimeiseen kertaan asti, joka tulee aina ja välttämättä, asiassa kuin asiassa. Ja taas lipsun aiheesta. Niin siis, kuolema, The Final End of part named 'life'.
Sillä kauniilla hetkellä, kun ihminen vetää viimeisen kerran henkeä, sillä hetkellä kaikki on yhtä. Kun kaikki on yhtä, on yksi joko kaikki tai ei mitään. Tuolloin se ei ole mitään. Jokainen ihminen on tuolla hetkellä samalla viivalla, tasa-arvoinen, samanlainen säälittävä ja heikko vetäessään viimeisen kerran keuhkonsa täyteen happea, ennenkuin sydän pysähtyy ja elämä häipyy kehosta, joka on enemmän tai vähemmän elämän oravanpyörän kulutuksessa pyöriessään kolhiintunut ja arvilla.
Joskus mä mietin, että miten ajatukset kulkee asiasta toiseen. Ensin selitän säästä ja lopulta elämästä ja sen päättymisestä. Pieni pää täynnä ajatuksia, joita en ymmärrä itsekään. Pieni pää täynnä kysymyksiä, joiden luo vastaukset eivät ehkä koskaan löydä. Suuri sydän täynnä kipeitä, katkeransuloisia ja verisiä muistoja vielä niin lyhyen elämän varrelta. Suuri sydän täynnä tunteita vihasta äärettömään rakkauteen, joille ei aina löydy kohteita. Padottuja tunteita. Elämää ruusuilla tanssien, sillä sitähän se on aina. Mä vaan oon tallonu jo liian kauan niiden piikkien päällä paljain jaloin, ja nyt on jalat verillä.. Se siitä. Ajatus katkes.
miksi kävelet täällä maan päällä
Tarvitsetko siihen edes mitään järkevää syytä?
Se Soilworkin "Needlefeast" muuten jatkuu vielä näin..
I'd like to know if I was led astray
Neurosis come to me at night
It holds the truth 'cause I'm..
One for the money
Two for the show
Straight to hell is where I go!
